Aion palata kirjoittelun pariin, nyt kun me vihdoin aletaan lähestyä pitkäaikaista haavetta maallemuutosta. Tarkoituksena on kertoa meidän matkasta kohti merkityksellisempää ja omavaraisempaa arkea, perhe-elämästä maatilalla ja kaikista uusista ja osittain vanhoistakin jutuista, mitä tämä elämänvaihe tuo mukanaan.
Jatkossa osallistun myös Suuntana omavaraisuus -yhteisbloggauksiin (kurkkaa täältä, jos ei kuulosta tutulta!). Siltä varalta että sitä kautta blogia päätyy lukemaan joku, joka ei minua ja tilannettamme ennestään tunne, kirjoitan nyt esittelyn siitä, keitä ollaan, missä ollaan ja miten tähän on päädytty.
Eli tervepä terve, minä olen Anna, 35-vuotias taivaanrannanmaalari, alaa vaihtava luokanopettaja ja ikuinen optimisti. Sekä minä että puolisoni ollaan maatiloilta kotoisin ja tavattu reilut kymmenen vuotta sitten opettajaopintojen parissa. Alusta alkaen meille on ollut selvää, että maalle palataan jossakin vaiheessa, mutta ensin perustettiin perhe ja asuttiin ja remontoitiin melkein 100-vuotiasta puutaloa lähiössä. Meillä on 7-, 5- ja 3-vuotiaat lapset ja jos kaikki sujuu hyvin, yksi pieni kesävauva suunnilleen samoihin aikoihin, kun kannetaan tavaroita uuteen kotiin.
Muutama vuosi sitten tehtiin päätös siitä että ryhdytään sukupolvenvaihdokseen puolison kotitilalla. Toiveissa oli että päästäisiin muuttamaan viimeistään ennen esikoisen koulun aloitusta, mutta asiat ei aina suju niin kuin suunnitellaan. Tänä syksynä esikoinen aloitti koulun, me asuttiin neljä kuukautta viikot mökillä ja viikonloput vanhassa kodissa. Sitten vihdoin myytiin meidän koti ja muutettiin noin puoleksi vuodeksi väliaikaiskotiin samalle saarelle sen meidän tulevan kodin kanssa.
Niin, totta, mille ihmeen saarelle? Me elellään siis Naantalin saaristossa, Livonsaarella. Tie vie perille asti mutta kouluun lapset kulkevat lossilla. Kasvuvyöhyke on 1a, mikä minusta tuntuu edelleen sekä eksoottiselta että uskomattomalta mahdollisuudelta (moi vaan kaikki vuosien saatossa unelmoidut hedelmä- ja marjatarhat!). Meidän tuleva koti on -57 rakennettu maalaistalo, kaksi asuinkerrosta ja kellari. Osa talosta on remontoitu viime vuosina, osa 80-luvulla. Piha- ja maatalousrakennuksia riittää, mutta suurin osa niistä on aktiivisessa käytössä ja päätään saakin vaivata melkoisesti, että saadaan esimerkiksi haaveiltu kanala sijoitettua niihin.
Maatilan päätuotteet ovat varhaisperuna ja avomaan kurkku sekä kesäkurpitsa. Kausityöntekijöitä on vuosittain viitisentoista ja vielä muutaman vuoden maatilasta päävastuussa on appeni – yrittäen opettaa samalla meille vuosikymmenten aikana keräämäänsä käytännön tietoa. Maatilan toiminta jatkunee ainakin lähivuodet samalla kaavalla kuin tähänkin asti, vaikka haaveissa onkin muokata sitä ympäristöystävällisempään ja kestävämpään muotoon.
Amerikkalaisia blogeja ja someja seuratessa olen törmännyt termiin “family garden” kaupallisilla maatiloillakin, eli se että varsinaisten viljelmien lisäksi löytyy oman perheen käyttöön tarkoitettu kasvimaa tai keittiötarha. Toisin sanoen maatilan ja kaupallisen kokoluokan viljelmien rinnalle olisi tarkoitus kehittää se oma yksityinen keittiötarha ja siihen liittyvät asiat. Siinä missä kaupallinen maatila on todella altis erilaisille maailmantilanteen notkahduksille, olisi se meidän yksityinen family garden se, mihin voidaan luottaa silloin kun kaikki muu menee pieleen. Toisin sanoen siis haaveissa on laaja kasvimaa ja keittiötarha, hedelmä- ja marjatarhan laajennusta, vähintäänkin kotikanala ja ehkä muutama lammas, maakellarin kunnostusta ja kaikkia muita pieniä juttuja, jotka tekevät omasta arjesta kestävämmän niin ympäristön kuin erilaisten erikoistilanteidenkin kannalta.
Tähän asti me on kasvatettu asioita muutamassa kasvilaatikossa omakotitalon pihalla. Onneksi tietotaitoa löytyy kummankin perheestä, ja vuosien aikana on tullut kerättyä melkoinen käsikirjasto puutarha-asioista. Eläinten kasvattamisesta meillä ei ole mitään kokemusta, mutta onneksi siihenkin löytyy lähistöltä ystäviä, jotka ovat jo jonkin verran kokeneempia (mainittakoon että puolisoa nämä eläinhommat eivät kiinnosta yhtään. Aikani kun olin hänelle yrittänyt myydä ajatusta omasta kanalasta, hän totesi “itse saat sitten kanasi hoitaa”, mihin minä totesin että jes, ollaan samalla sivulla siitä että meille tulee kanoja). Meillä on monenmoista käytännön osaamista, mm. sen täysin remontoidun vanhan kodin ansiosta. Minä teen käsitöitä, marjastan ja sienestän, puoliso kalastaa silloin harvoin kun ehtii ja metsästää niin, että noin 90% kuluttamastamme lihasta on kaurista, peuraa tai hirveä.
Toisin sanoen meillä on paljon sellaisia taitoja, joista on hyötyä kun tavoitellaan omavaraisempaa arkea maatilalla. Ja sitten on paljon opittavaa – onneksi uusien juttujen oppiminen on parasta mitä tiedän. Epäilen että edessä on noin miljoona kertaa enemmän asioita kuin nyt osaan ajatella. Mutta toisaalta, en näe oikein vaihtoehtojakaan. Nyt mennään kohti sellaista elämää, josta on unelmoitu vuosikausia.
Onko siellä muita kohti uutta elämää suuntaavia? Vai oletko omavaraisemman elämän suhteen jo vanha konkari? Olisi hauska kuulla, kuka juttujani päätyy lukemaan, joten kommentoi rohkeasti.
